Häät ja henkilökuvaus

Häiden taltiointi koko päivän tai osittain. Henkilökuvaus aikuiset, lapset ja vauvat. Ikuista juhlat: häät, valmistujaiset tai ristiäiset.  Kuvaus kauniissa miljöössä, sinulle tärkeässä paikassa tai mahdollisuuksien mukaan studiossa. Viralliset potretit tai toimintaa.

 

HÄÄT, JUHLAT & HENKILÖKUVAUS

Potrettikuvauksissa (vauvakuvaus, lapsikuvaus ja henkilökuvat) mietitään teille sopiva paikka, tuon mahdollisesti kuvausrekvisiittaa tai kyselen tarvittaessa (vauvan vaatteet, lasten korut..). Henkilökuvauksessa voi ottaa vaihtokengät tai vaihtaa takkia, kylmällä kelillä olla ylimääräinen vaatekerros, jonka voi heittää kuvan ajaksi pois. Hieman ajankohdasta ja valosta riippuu myös paikka, kirkkaalla auringonpaisteella haetaan vähän varjopaikkoja tai puiden siivilöimää aurinkoa, kesällä pilvisellä ei ole rajoitteita. Säävaraus löytyy kuitenkin ulkona sateenvaralle tai muuten huonommalle kuvausilmalle, silloin siirretään aikaa ja tarvittaessa voidaan varata etukäteenkin varapäivä. Sovitaan tapauskohtaisesti. Ulkona kuvataan yleensä 2-5 paikassa kävellen siirtymät ja otetaan erilaisia kokonaisuuksia. Lähetän parhaimmiston, josta valitsette muokattavat kuvat ja hinta määräytyy niiden mukaan. 2 viikon kuluessa kuvavalinnoista, lähetän kuvat digitaalisessa muodossa (täysikokoiset ja nettikoko) sähköpostiin laskun kanssa.

Mahdollista on myös ottaa studiokuvat kotona tai muissa sisätiloissa liikkuvalla kalustolla (vauvat, lapset, koirat ja ihminen istumassa). Tai vuokrata studiota lisähinnasta. 

 

Valmistujaiset tai rippikuvat, voidaan sopia aika samalle päivälle tai eri päivälle. Muuten samat neuvot kuin yllä. Ellei halua myös dokumentaarista kuvausta päivästä. 

 

Hääkuvauksissa suunnitellaan kuvaukset etukäteen. Suunnittelupalaverissa näkee kasvotusten ja jutellaan hääpäivän kulusta. Mahdollista on myös pitää puhelinpalaveri tai videopuhelu sovittuna aikana. Varausmaksu on molempien etu. Käyn katsomassa kirkon ja kuvauspaikat. Voidaan miettiä sopiiko teille potrettien ottaminen kirkon jälkeen, jolloin juhlavieraat saa odotella vähän hääparia tai etukäteen, jossa taas sulhanen näkee morsiaan ennen kirkkoa. Juhlien keskelläkin on mahdollista. Jos hääparia ei häiritse niin mukaan voi tulla kaaso(t) ja/tai besman, jotka voivat avustaa tai tsempata ja suoristaa mekkoa tms. Hääpaikalla yhteiskuvat vieraiden ja sukulaisten sekä kaverien kesken, kuinka haluaa. Riippuen päivän kestosta lisäksi dokumentaarista kuvausta, jossa sulattaudun vieraiden joukkoon ja ikuistan päivän kulkua. Mietitään teille sopiva kokonaisuus. Valmiit kuvat saa digitaalisessa muodossa ja halutessa salasanasuojattuun kansioon kuukaudeksi, lisäksi kuvatulosteita sovittu määrä tai kuvakirjaksi lisäpalveluna. Lasku tulee kuvien kanssa sähköpostiin.