Koirakoulutus

Koulutusta koirille tottelevaisuudessa, agilityssa tai rally-tokossa. Yksityiskoulutusta, ryhmätunteja ja pentukursseja.

KOIRAHARRASTUS TAUSTA

Olen pääkaupunkiseudulla asuva koiraharrastaja. Vuonna 2004 osallistuin 13-vuotiaana pentukurssille Rasmuksen kanssa ja siitä syntyikin isompi innostus yhteistyöhön koirien kanssa. Ensimmäinen harrastuskoirani Rasmus eli FIN TVA, TK1, TK2, BH, RKT2 Nordwart Upa oli novascotiannoutajien 11:sta tottelevaisuusvalio ja osallistui tokon MM-karsintoihin. Bordercollie Ruutin kanssa oli pitkä ja kivinen tie, mutta sitäkin opettavaisempi. FIN TVA, TK2, TK3, BH, RTK2 Serica’s Bamir eli Ruuti saavutti valion arvon viimeisen tuloksen uusilla tokosäännöillä 2016. Molemmat kilpailivat agilityssa 3-luokassa, Rasmus SM-kisoissa (14.sija), MM-karsinnoissa kertaalleen ja SERT-A ehti tulla ennen lajin lopettamista. Rally-tokossa voittajaluokassa, joista Ruutilla sieltä hyväksytty tulos. Nuorempaa sukupolvea ja nykyisinä kisakoirina on bordercollie BH RTK1 Ravlundha Lady ”Gava”, tottelevaisuudessa oikeus EVL (ylimpään luokkaan), agilityssa 2lk:ssa ja rally-tokossa avoimessa. Novascotiannoutaja Siipiveikon Vahva Vainu ”Nova” asuu vanhempien luona pääosin, tokossa sillä on alokasluokasta 188,5p, 2.sija & KP sekä 200/200p, 1.sija & KP.  Olen harrastanut myös paimennusta, nomea, pk-jälkeä, pk-hakua, näyttelyitä ja koiratanssia. 

Tottelevaisuudessa oppia olemme saaneet noutajayhdistyksen kursseilta alkuaikoina, tokon valmennusrenkaan jäseniltä (mm. Jessica Svanljung, Angelica Leiman, Mari Leiviskä). Suurimmaksi osin harjoitellaan eri treenikavereiden kanssa. Gavan kanssa olimme mukana Helsingin seudun nuorten koirien tokoringissä 2015-2017. Tottelevaisuudessa olen kouluttanut muutamia penturyhmiä ja tuuraillut aiemmin koirakoulussa. Koulutan koiria positiivisesti, mutta ”mustavalkoisesti”. Opetan joitakin asioita naksuttimella, suullisella kehusanalla, osittain houkuttelemalla, muutamia asioita kosketuskepillä tai käsikosketuksella. Ruutin kanssa oppi paljon kouluttajana: vireongelmat (ääntely), kisasuoritushaasteena palkattomuus sekä agilityssa rimat tippui helposti ja lähdöt olivat ongelmallisia. Rally-tokossa saimme oppia ylimmässä luokassa kisaavilta tutuilta kurssimuotoisesti ja siinä tokosta on hyötyä. 

Agilityssa olen Agility Sport Team AST ry:n jäsen ja kouluttanut siellä useampana vuonna sekä ollut koetoimitsijana. Koulutin agilitya myös yhden talven koirakoulussa. Agilityssa oppimme olemme saaneet alkuun seuratasolla, sen jälkeen kouluttajina on olleet ylemmissä luokissa kisaavia ohjaajia, että maan huippuja (mm. Ville Liukka, Anu Kekkonen ent. Niemi, Saija Mustonen, Kati Immonen sekä yksittäisiä kertoja Jaakko Suoknuuti, Liuhdot ym). Hyppytekniikkakoulutusta olemme hakeneet myös kursseilla ja ulkomaisen gurun dvd:ltä. Kävin lähtökurssin, jossa odottaminen sheipattiin. Viime aikoina olen enimmissä määrin hakenut oppeja OneMindDogs- kouluttajilta, haluan oppia lukemaan rataa paremmin ja kehittyä teknisesti ohjauksissa. Koiralla pitää olla myös hyvä motivaatio, vauhtia rakennetaan ja tekniikkaa sopivassa suhteessa. Koirani on toimineet parhaina opettajina toisia on saanut hoputtaa eteenpäin ja toisessa päädyssä oppia ohjaamaan selkeästi täyttä vauhtia menevää koiraa, jolle pitkälaukkaisena kovassa vauhdissa linjat on tärkeitä turvallisuuden vuoksikin. Omissa eri rodun edustajissa ollut myös eroja ja seurassa olen kouluttanut monen rotuisia koirakoita. Esteopetuksessa olen käyttänyt pujottelussa 2×2- metodia, kujalla alkeita, ohjureita ja verkkoja. Kontakteille pysäytyskontaktit on opetettu kotona ensin laatikolle. Juoksukontakteja opetin kahdelle koirista, mutta molemmille jätin vain A:n kyseisellä tapaa suoritettavaksi. Olen myös seurannut Trkmanin koulutusmetodia dvd:iltä ja käännöskäskyjä opetin Novalle. Kaikessa on kuitenkin mietittävä yhteensopivuus muuhun pakettiin. 

 

Kuva: Anne Barck

HINNASTO & YHTEYS

Koulutukset 40€/h tai sovitusti koirakkokohtainen hinta (sis. alv). Mahdollinen hallivuokra ei sisälly hintaan. 

Pk-seudulla ilman matkakuluja, muuten matkakulukorvaukset 0,25€/km.

Yhteys: tiia.hamalainen(at)iki.fi 

 
KOULUTUKSET
 
– tällä hetkellä ei kursseja
– kysy yksityistuntia (tai puolikasta) porukalla tai yksin
– järjestä kurssi (pentukurssi, arkitottelevaisuus, toko, rally-toko tai agility)
  • (2-4hlö) 3krt/1h/40e koirakko 
  • (5-7hlö/3krt/1,5h/30e koirakko
  • (3-6hlö) 5krt/1h/50e koirakko
 
Kuva: Anne Barck